RaaPS:in historiaa

Vuonna
1890 perustettu Raahen Purjehdusseura ry täytti 2010 120
vuotta ja on näin Raahen vanhin urheiluseura ja Suomen
purjehdusseuroistakin vanhemmasta päästä. Raahella on kunniakkaat
perinteet merenkulkukaupunkina, olihan täällä 1870-luvulla Suomen
suurin kauppalaivasto, ja jo ennen purjehdusseuran perustamista
paikkakunnalla oli huvipurjehdustoimintaa kun laivanvarustajilla oli
huvipursina kuttereita ja sluuppeja. Alkuvuosikymmeninään Purjehdusseura
oli kauppaseuran ohella Raahen tärkeimpiä yhdistyksiä. Seuran
nimiluetteloon kuuluivat lähes kaikki kaupungin napamiehet ja
"noblessi" eli liikemiehet, lääkärit, pankinjohtajat,
asemapäälliköt, lennättimen johtajat, kaupungin tärkeimpien
sukujen edustajat, tuomarit, konsulit jne. Aluksi
seura oli ruotsinkielinen, mutta 1912 säännöt ja pöytäkirjat
päätettiin kirjoittaa myös suomeksi ja 1920-luvun alussa seura
muuttui kokonaan suomenkieliseksi.
Historiasivuja tullaan täydentämään - mm. myöhempi kilpa- ja matkapurjehdustoiminta ja juniorityö ansaitsevat omat lukunsa, samoin lukuisat henkilöhistoriat.
Alavalikko |